Puunkaato alkaviin rakennuskohteisiin aloitettiin heti tammikuun alussa. Talvella kaadettu puu on valmis kuivumaan jo keväällä. Saaristossa kasvaa sitkeää ja kestävää puuta. Nyt sahataan paaluja, joiden pituus on 12 m ja latvan halkaisija yli 150 mm.

Tiesitkö muuten kuunkierron vaikutuksista puunkaadon ajankohtaan?  Vuoden ensimmäinen uusikuu syntyi 10.1.2016 sunnuntain puolella aamuyöllä klo 3.31. Nykyään näemme almanakasta näin tarkkaan kuun syntymän, mutta vanha kansa olisi odottanut että ohut sirppi tulee näkyviin iltataivaalla 2-3 vrk myöhemmin, ja vasta siitä sanoneet uudenkuun syntyneeksi. Eli kun kuu on syntynyt, se on uusi kuu.

Uudenkuun aika kestää täysikuuhun asti, nyt on parasta rakennushirsien kaatoaikaa! Oikeaan aikaan kaadettuna puu ei halkeile, ja se kestää lujana vuosisatoja.

Tämän talven kahdesta sydänkuun nousevasta kuusta ensimmäinen on nyt. Kestävää rakennuspuuta saa sydäntalven kuunkierron aikana, uudestakuusta täysikuuhun asti, ja vielä pari päivää sen jälkeenkin.

Kestävän rakennuspuun kaatoaika päättyy sunnuntaina 24.1.

1 comment

  1. Comment by Piki

    Piki Reply 23/01/2016 at 06:45

    Nythän sie Pekka pahan pistit. Enään yksi päivä aikaa Keppisen kaataa puut. Onneksi haki eilen korjattavana olleen moottorisahan. Ei muuta kuin metsälle!

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close
Go top